lauantai 23. tammikuuta 2010

ELÄMÄNTAPA MUUTOS JA HERKKULAKKO alk. 7.7.2009



Aloitin 7.7.2009 herkkulakon ja tein samalla totaalisen elämäntapa remontin(en kovin epäterveellisesti edes elänyt mutta en kyllä kuntoillut ollenkaan) eli aloitin juoksulenkit, kuntoni ei todellakaan mikään hyvä ollut ja juoksu osuudet lenkillä eivät olleet pitkiä kerrallaan, oman kunnon mukaan mentiin. Harrastin liikuntaa miltein joka päivä päästäkseni tavoitteeseeni eli painonpudotukseen, tottakai pidin säännöllisin väliajoin lepopäivän jotta kroppa sai levätä yht´äkkisen kuntoilushokin jäljiltä. :)

En ole laittanut ylös kuntoilujani mutta totta tosiaan kuntoilin kuin hullu ;) enkä lipsunut yhtään mitä olin päättänyt tehdä myös tein vaikka olin flunssassa(mutta se ei ollut viisasta koska flunssa ei meinannut millään mennä ohi). Ensin treenasin juoksemista pelkästään mutta sitten kuvioihin tuli aerobic <3>

Nyt tästä on aikaa 6,5kk ja olen nyt laihtunut tavoitteeseeni mutta näin on että nälkä kasvaa syödessä.... Paino on kyllä tippunut todella hitaasti koska olen laihtunut (vain) noin yli 8kg (ei se ole vain mutta tuossa ajassa se on!) Enkä ole vielä täysin tyytyväinen kuitenkaan.

Nyt tällä hetkellä tammikuussa 2010 yhä herkkulakko jatkuu ja laihdutus myös, tavoite joka minulla vielä on on pitkällä aikavälillä vähän kiloja pois eli ajattelin että olisin tyytyväinen jos toukokuun 2010 mennessä olisi vielä mennyt 4kg-5kg eli se olisi sitten 1kg/kk, ei paha tavoite vain 1kg/kk. Mutta sitten ei enää yhtään enempää ehkä mielummin tuo 4kg kuitenkin.

Kannustan kovasti myös muita tällaiseen elämäntapa remonttiin, kunto nousee, paino laskee ja mieliala kohoaa huomattavasti!!!!! Myös yleinen jaksaminen on parempaa. En kyllä välttämättä suosittele niin totaalista herkkulakkoa mitä itselläni on tässä ollut, en nimittäin ole syönyt mitään herkkuja 6,5kk aikana, silloin kun oli sitä Valion Polar rahkaa(vain vähän rasvaa) niin sitä söin mutta sen valmistus lopettiin vähäisen kysynnän vuoksi juuri kun olin sen löytänyt. Herkkujen tilalle olen ottanut hedelmiä ja vihanneksi erityisesti porkkanoita niitä rakastan ja omenoita, banaaneita ja sen sellaisia.

Olen kasvissyöjä (ollut jo noin 16 vuotta, aloin todella nuorena) näin ollen ruokavaliooni ei ole kuulunut mitään rasvaisia lihoja yms. Tykkään valtavasti kaikista kasvisruuista ja pyrin tekemään ne aina mahdollisimman rasvattomina, käytän 2% ruoka"kermaa" ja muita vähärasvaisia vaihtoehtoja. Myös joka päiväisessä ruuassa suosin kaikkia vähäkalorisia ruokia että ruokavalioni on hyvin vähärasvainen kaiken kaikkiaan.

Leivästä pidän ja syön vain (joskus harvoin jotain muutakin mutta ei vehnä leipää) vain täysjyväleipiä, rakastan Real leipää ja kuinka terveellistä se onkaan!!!NAM!

Välillä on ollut todella vaikeaa mutta selkärankaa ja päättäväisyyttä täytyy olla jotta pärjää ja jos repsahtaa niin sitten yrittää päästä taas mahdollisimman nopeasti kiinni siihen terveellisempään vaihtoehtoon, toki joskus täytyy herkutella (vaikka minun ruokavaliooni se ei kuulu...vielä).

TSEMPPIÄ KAIKILLE SAMAAN RYHTYVILLE/JO RYHTYNEILLE!!!!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti